tiistai 7. huhtikuuta 2020

Visualistiset taitoni




Visualistiset taitoni




Valokuvaus


Osaan käyttää Canonin järjestelmäkameraa. Olen perehtynyt kameratekniikkaan.
Olen tehnyt erilaisille yrityksille asiakastöitä.
Ennen kuvausta perehdyn kuvattaviin tuotteisiin.  Mietin mihin taustaan ja  mitä
rekvisiittaa kuvissa käytän. Kysyn asiakkaan mielipidettä ideoistani.
Perehdyn kunnolla yritykseen. Millaista värimaailmaa edustavat, yrityksen tarinaan.
Kuvatessani katson valaistuksen kuntoon. Tavoitteeni on saada
myyvän näköisiä kuvia.
Lopuksi käsittelen kuvan Lightroomissa. Tallennan kuvan asiakkaan
haluamaan muotoon ja kokoon  (ig, facebook,jne.)



Graafinen suunnittelu


Osaan käyttää Illustraattoria.
Olen tehnyt erilaisille yrityksille logoja, käyntikortteja, julisteita.
Pidän yhteyttä yritykseen, kyselen asiakkaan toiveita, värimaailmaa.
Työskentelen reippaalla aikataulutuksella. En halua asiakkaan odottavan tilaamaansa
tuotetta tolkuttoman pitkään.
Tiedän mitä tarkoittaa painovalmis ja julkaisuvalmis tiedosto.
Osaan nimetä työni ammattimaisesti sekä tallentaa ne niin että ne löytää
vuodenkin päästä. Viimeistelen tekemäni työn huolella.



Myymälätila


Olen päässyt työharjoitteluissani käymään erilaisissa yrityksissä. Osaan käyttää omaa
visualistista silmääni ollessani myymälätilassa. Olen päässyt toteuttamaan isojen
firmojen esillepanoja, ohjeitus niihin on tullut muualta. Pienemmissä yrityksissä olen
saanut itse miettiä esillepanojen järjestystä, mitä tuotteita esillepanossa käytän.
Esillepanossa pyrin luomaan asiakkaalle ostohalukkuuden. Luon kerroksellisuutta
esillepanoon, isoilla näyttävillä tuotteilla, huonekaluilla. Haluan että esillepano on
näyttävä.
Osaan ottaa palautetta vastaan, ja kehittämään itseäni.
Osaan saldottaa uusia tuotteita koneelle, hinnoitella tuotteet, hyllyttää tuotteet niiden
omille paikoille.
Tartun myös siivousvälineisiin ja osaan silittää esim. vaatteita.



Somemarkkinointi


Olen päässyt luomaan sisältöä yrityksen sometilille. Yrityksen sometilille pyrin
saamaan uusia seuraajia. Olen seurannut samanlaisten kohderyhmän sometilejä.
Päivitän sometilille yrityksen näköisiä kuvia ja tekstejä.


Hakukoneoptimointi

Ajokortti löytyy

Käyntikorttini

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Illustraattorilla piirretty kuva (valokuvasta) | Vektorikuvat













Työharjoittelupaikkani Studio Brahessa | Koirani pentukuvaus


STUDIO BRAHE


Pentukuvaus


Koirani Tiku, 5kk, pääsi käymään harjoittelupaikallani Studio Brahessa, halusin ottaa ihania pentukuvia koirastani. 
Studiolla oli silloin vapaata, pääsin toteuttamaan pentukuvaukset.

Kahden tunnin aikana otin studiossa Tikusta erilaisia valokuvia. 


Pentukuvaus studiossa


Tiku pääsi ensin tutustumaan studioon ja vasta sen jälkeen aloitin kuvaamisen.


Kaikki kuvat otettiin valkoista taustaa vasten.



Pehmeässä korissa makoilua

Nalle oli hieman pelottava

Pentukuvaus

Studiossa tuli kuuma

Kuningas valtaistumellaan

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Myllytys 2020

11.3- 15.3.2020

Suunnittelin Inspiraatioon työharjoitteluni aikana myllytys esillepanoja. Tässä yksi niistä.Torstain tarjoustuote Inspiraatiossa: Ilmapallot 50kpl/pss 5€

Ilmapallo esillepano


Olin jo ennakkoon valinnut pastellin sävyisiä ilmapalloja, jotka täytin aamulla heliumilla. Naruiksi palloihin valitsin mustan. 
Asettelin pallo nipun omenakorien päälle. Pallojen värit: keltainen, oranssi, valkoinen, vihreä, lila, vaaleanpunainen, ruskea.


Ilmapallo esillepano

Myllytys esillepano

Myllytys tarjoustuotteiden esillepano


perjantai 3. huhtikuuta 2020

Näyteikkunasuunnitelma | Kukuti myymälään

KUKUTI



Kävimme Annikan kanssa 12.9.-19 Kukuti myymälässä tekemässä näyteikkunan. Menimme paikan päälle jo puoli tuntia ennen myymälän avautumista. 
Olimme kuitenkin pahasti kesken vielä myymälän avattua ovensa. Pyrimme tekemään näyteikkunaan, niin ettei asiakkaat siitä häiriintyneet.

Näyteikkuna suunnittelua


Suunnittelin paperille kolme erillaista näyteikkuna suunnitelmaa. Tein suunnitelmista erilaisia.

Kolme erilaista näyteikkuna esillepanoa

Ensimmäinen esillepano suunnitelma hyväksyttiin ja siitä lähdimme toteuttamaan esillepanoa Kukutin näyteikkunaan.

Valittu näyteikkuna esillepano

Näyteikkuna, sykysyn mallisto


Purimme vanhan näyteikkunan, siirtämällä näyteikkunassa olleet tavarat takaisin myyntiin.

Alotimme imuroimalla ja pesemällä ikkunat.
Puimme lapsitorsolle valitsemamme syksyiset vaatteet.

Näyteikkunan lasi pestiin

Lisäsimme ikkunaan tangoan
Puimme lapsitorsolle syksyiset vaatteet

Eläinkuosi

Eläinkuosi oli syksyn halutuin kuvio

 Näyteikkunan ennen



Kukutin keväinen näyteikkuna

Näyteikkuna jälkeen


Valmis sykyinen näyteikkuna

Syksyinen näyteikkuna

Pääsimme Kukutin Instagram storyn, näyteikkunastamme tykättiin.


Instagram

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Caribia Lifesaves hengenpelastuskerho | Somesisällön tuottaminen


Hengenpelastuskerhon some-tilit


Olen päivittänyt kerhon instagram sekä facebook some-tilejä, neljä kuukautta (helmikuu- toukokuu). 
Olen laittanut kerran viikossa some-tileihin erilaisia kuvia.

Kuvat olen pääsääntöisesti saanut kerhon johtajalta Sauli Suomiselta.
Kuvat olen aina muokannut VSCO:lla.

Sauli kertoi minulle aina ääniviestillä, mitä kerhokerroilla oli tehty. Ääniviestien perusteella kirjoitin kuviin tekstit, joissa kerroin mitä kerhokerralla oli tehty.
Tekstin luetutin aina Saulilla, ennen julkaisemista.

Instagram


Pyrkisin saamaan, myös kerhon instagram tilille lisää seuraajia. 
Lähtötilanne ig seuraajissa oli 177 ja nykyisin tilillä on 209 seuraajaa. 

instagram | caribialifesaversfin


Hengenpelastuskerhon instagram

Caribia Lifesavers instagram

Seuraajat | Näkyvyys


Viikottain tykkäilin, kerhon instagarm seuraajien kuvista. 

Etsin samankaltaisia hengenpelastus kerhoja ja uimaseuroja, joiden tilejä aloin seuraamaan. 
Näin sain kerhollemme lisää seuraajia. Näkyvyyttä tuli jälleen lisää :)

Facebook


Kerhon Facekook


Sauli Suominen pyysi, että laittaisin samat kuvat ja tekstit, myös facebookin. 
Sillä intagarmissa ja facebookissa ei ole samoja seuraajia. Haluamme, että kaikki saisivat nähdä mitä kerhokerroilla on tehty, mitä välineitä käytetty, jne.

Facebookissa järjestimme vesisankarit-tapahtuman, sekä arvonnan, joka oli tehty yhteistyönä Superparkin kanssa.

Käykäähän seuraamassa kerhoamme facebookissa ja instagramissa!!! :)

Jos kiinnostuit hengenpelastus kerhosta käy lukemassa tietoja meistä aikaisemmalta blogi postaukseltani täältä.