perjantai 3. huhtikuuta 2020

Näyteikkunasuunnitelma | Kukuti myymälään

KUKUTI



Kävimme Annikan kanssa 12.9.-19 Kukuti myymälässä tekemässä näyteikkunan. Menimme paikan päälle jo puoli tuntia ennen myymälän avautumista. 
Olimme kuitenkin pahasti kesken vielä myymälän avattua ovensa. Pyrimme tekemään näyteikkunaan, niin ettei asiakkaat siitä häiriintyneet.

Näyteikkuna suunnittelua


Suunnittelin paperille kolme erillaista näyteikkuna suunnitelmaa. Tein suunnitelmista erilaisia.

Kolme erilaista näyteikkuna esillepanoa

Ensimmäinen esillepano suunnitelma hyväksyttiin ja siitä lähdimme toteuttamaan esillepanoa Kukutin näyteikkunaan.

Valittu näyteikkuna esillepano

Näyteikkuna, sykysyn mallisto


Purimme vanhan näyteikkunan, siirtämällä näyteikkunassa olleet tavarat takaisin myyntiin.

Alotimme imuroimalla ja pesemällä ikkunat.
Puimme lapsitorsolle valitsemamme syksyiset vaatteet.

Näyteikkunan lasi pestiin

Lisäsimme ikkunaan tangoan
Puimme lapsitorsolle syksyiset vaatteet

Eläinkuosi

Eläinkuosi oli syksyn halutuin kuvio

 Näyteikkunan ennen



Kukutin keväinen näyteikkuna

Näyteikkuna jälkeen


Valmis sykyinen näyteikkuna

Syksyinen näyteikkuna

Pääsimme Kukutin Instagram storyn, näyteikkunastamme tykättiin.


Instagram

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti